Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
09.10.2008 - 23:02
Ja paikaksi olimme valineet käppänien erkkarin Hyvinkäällä, vanhalla villatehtaalla.
Käppänät tuomaroi snautserikasvattaja Kirsi Kentala.

Mukana olivat siis Popi (Bomber) ja Duma (Dominic) Tikkarin pojat.

Saavuimme paikalle hyvissä ajoin, turhaan, kehä oli todella paljon myöhässä.
Lähes neljän tunnin odottelun jälkeen pojat vihdoin pääsivät kehään.

Duma kilpaili junioriluokassa.
1v. suuri, voimakasrakenteinen juniori uros. Oikeat mittasuhteet. Hyvä pään pituus. Hieman takaluisu kallo. Oikea purenta. Hyvä pigmentti. Kaula voisi olla hieman pidempi. Hieman lyhyt rintakehä, muuten kiinteä runko. Normaalit tasapainoiset kulmaukset. Hyvä luusto. Peitinkarvassa hyvä väri + karvan laatu, joskin aaltoileva. Raajakarvat hieman pehmeät + rusehtavat. OK liikkeet. Voisi olla hieman temperamenttisempi. Koko vaikuttaa palkintosijaan.
JUN H

No, temperamenttiä ei tältä koiralta ainakaan puutu!
Sitä koitettiin kitkeä koko aamu ennen kehää pois, että tuomari saisi pitää kaikki jäsenensä.
Leikki leikkinä ;)
    
Popi puolestaan pääsi vielä nuortenluokkaan.
23kk. Neliömainen,tiivisrunkonen. Hieman raskaskoluusto. Tummat hyvät silmät. Oikea purenta. Epävarmat korvat. Kaula voisi olla hieman pidempi. Hyvä säkä + ylälinja. Normaalit tasapainoiset kulmaukset edessä + takana. Sopiva luusto. Eittäin hyvä karvanlaatu + väri. Liikkeessä ylälinja voisi olla tyylikkäämpi + askel pidempi. Voisi osoittaa enemmän snautseri temperamenttia.
NUO EH1

Ehkä ensikerralla sitten jossain ulkonäyttelyssä vähän paremmalla menestyksellä.



 
 



29.09.2008 - 15:32
Vietimme erittäin mukavan viikonlopun  20-21.9 Vehmaalla paimennustapahtumassa.

Paikalla oli hurja määrä beusseja, 54 koiraa koko viikonlopun aikana.
Aluksi katsottiin hieman miten koira suhtautuu vieraisiin ihmisiin ja koiriin ja koiran tottelevaisuutta.
Sen jälkeen pääsi lampaiden luokse.

Lauantaina Charmante pääsi ensimmäisten joukossa kokeilemaan löytyykö paimennusvaistoa.
Ei löytynyt, Charmante liikkui lampaiden aitauksessa rauhallisesti, eikä sen enempää ollut niistä kiinnostunut.

Tigra ja Riemu olivat osoittaneet  kiinnostuksensa lampaita kohtaan jo lauantaina kun saavuimme paikalle,
ja hieman jännitti mitenhän lampaiden käy.

Sunnuntaina sitten tuli ensin Tigran vuoro, ja vaikka ensin pelkäsinkin, niin Tigra toimi paljon rauhallisemmin ja järkevämmin kun oletin.
Sehän vallan paimensi niitä. Tämä oli selkeästi Tigralle mieluista puuhaa.

Riemun kohdalla ei ainakaan puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita!
Milloin koira hyppi lammasparkojen yli ja lampaat koiran, ja mitä kovempaa Riemu sai lampaat juoksemaan, sitä tyytyväisemmältä se näytti.
Tämä nyt ei kuitenkaan ihan ollut sitä paimennusta mitä haettiin,  Riemu vaan leikki innoissaan lampaiden kanssa.
Varmasti oli lampaat pyörällä päästään, minä ainakin olin...


Kiitos paljon tapahtuman järjestäjille ja Elisalle ja Annelle koirien kuvaamisesta.

Sitten käytiin Charmanten kanssa Salon ryhmänäyttelyssä.

Paikalla oli yllättävän monta beussia,7, ja tuomarina oli Leni Finne.
Charmanten nenä oli liimautunut maahan kiinni jonkun pudottamien namien takia, eikä juoksemisesta tullut mitään.
Punainen nauha tuli, ihme kyllä, itse olisin varmaan antanut evan tuosta suorituksesta...
Päivän vielä kruunasi jäiset rakeet, joita tuli taivaan täydeltä.

Tässä arvostelu:

Oikeat mittasuhteet, sopiva luusto. Voimakas nartunpää, voimakas otsapenger, hyvät silmät ja korvat.
Oikea ylälinja. Niukka eturinta ja niukat etukulmaukset. Ikään riittävä rintakehä. Melko jyrkkä lantio. Hyvät takakulmaukset ja kannukset. Liikkuu takaraajat rungon alla.


14.09.2008 - 16:20
Nyt suuntasimme Tigran kanssa Riihimäelle pentunäyttelyyn.

Beusseja oli paikalla vain kaksi, Tigra nuoremmissa pennuissa,
 ja Minnan Jopo vanhemmissa pennuissa.
Hieman pelotti kyllä etukäteen, mitenkä Tigra käyttäytyy,
tuo paikallaan seisominen kun ei ole sen vahvempia puolia.
 Seisominen ylipäätänsäkään.....
Mutta Tigra yllätti, ja esiintyi hyvin mallikelpoisesti, esittäjän
toheloinnista huolimatta ;)

Pennuilla olikin kehän jälkeen hauskaa, Jopon mukana tuoman lelun kanssa.

Tälläinen oli Tigran saama arvostelu Esko Nummijärveltä:

Hyvin käsiteltävissä oleva, iloinen, hyvin esitetty, kevyesti liikkuva narttu.
Kaunis ilmeinen pää, hyvä kaula, hyvä selkä, vähän pysty lantio,
 hyvä rinta ja eturaajat.
Takaraajat lievästi ulkokierteiset. Liikkuu hyvin.
        KP ROP-Pentu

Tässä pari kuvaa Joposta ja Tigrasta.
Ja kiitos Carita sienipiirakasta ja kahvista!!










06.09.2008 - 12:43
Tähän näyttelyyn osaa ottivat Riemu ja Charmante.

Tuomarina oli Ruotsalainen Paul Stanton.

Mukana mittelössä oli kahdeksan beussia, kaksi urosta, Charmante ja kolme muuta junnunarttua, Riemu nuorten luokassa ja yksi avoimen narttu.

Charmante sai EH:n ja sijoittui luokassaan toiseksi.

Arvostelussa luki näin:

Medium size, very strong. Excellent bone. Good strong head, quite good ears. Excellent body&muscles.
Needs better front angulation. Topline needs to imprave. Good angulations&hocks.
Good coat. Should have more reach and drive. Excellent temperament.

Ja Riemun:

Medium size, good balance. Good head for age. Excellent neck. Well developed body. Good bone.
Need better front angulation. Excellent coat&good colour. Very good back movement, front movement
is too wide, needs to be stronger and more reach. Excellent temperament.

Riemu kilpaili yksi luokassaan ja sai myös EH:n

Avoimen narttu oli ainoa ERIn saanut, ja näin ollen myös ROP.
Onnittelut omistajalle!



30.08.2008 - 17:23
Tampereelle olikin mustia käppäniä ilmoitettu mukava määrä, 22 koiraa.

Daisy kilpaili junioriluokassa, ja esiintymisestä ei tällä kertaa oikein tahtunut tulla mitään.
Ilmeisesti juoksu häiritsi sekä koiraa että esittäjää.
Ihan hyvin kuitenkin kävi, ja Daisy sai ERIn, ja tuli toiseksi luokassaan.

Paras narttu kilpailussa sitten viereemme saimme onneksi koiran, jonka omistajalla oli pieni karvalelu mukanaan, ja Daisy oli oikein kiinnostunut siitä ja esiintyi huomattavasti paremmin.

Tämä taisi tepsiä, ja junioriluokan voittanut narttu käteltiin kehästä pois ennen meitä, vaikka olimme juuri sille aiemmin hävinneet.
Näinkin voi käydä.
Daisyn rahkeet eivät ihan riittäneet PN-sijoitukseen, ja meidän vuoromme oli poistua kehästä, neljän parhaan jäädessä kilpailemaan.

Tässä tuomari Gert Christensenin ajatuksia Daisystä:

10 monts. Very nice female, feminine head and expression, scissor bite, excellent dark eyes, well set ears, sufficent neck, good topline, excellent body, shoulder could be durther back, well angulated in the rear, could be more stabilized in hocks, good coat.